Roughly a week ago I was going bananas on the bare thought of sharing my personal space. Late Saturday night we curbed into the front yard of our “shut the front door and loose the keys forever” beautiful villa. I peeked into the bedroom and held my breath for a while. Oh sheet, One sheet! So it´s all in from scratch then it seems.

Now, four nights in under the same sheet, having slept like a baby, I´m sitting here thinking about how many things about me must have changed without me even noticing. How easy it is to settle with certain notions of one self. This is me. This is how I do.

Today I found myself loving a dress in a natural palette. For those of you who haven´t been hanging around for too long, I´m pretty much the neon-rainbow palette kind of gal, or at least thought I still was. If my preference in color and personal space have taken a three quarters turn without me getting the memo, what else do I have just waiting there for me to notice about my new self? Don´t get too excited though, I did buy a tie dye pastel rainbow colored dress today. So you won´t see me joining the khaki parade any time soon.

Be it getting to know the new me in regards of sleeping arrangements or breakfast before 2pm, I believe I´m at the exact right location for the internal shift that´s been giving way lately. The energy of this little rice field village is soft and sweet. The air is just sticky enough to question you weather or not you want to get irritated about some little thing or just roll your shoulders a couple of times.

With all the flux, one thing remains. I´m hungry, I need food. So later honeys n babes! Talk to you soon.

Karkeasti viikko sitten  rapisin rutussa pelkästä ajatuksesta, että sänky on jaettava ystävän kanssa. Viime lauantaiyönä kun kurvasimme meidän järisyttävän kauniin villan pihaan sujahdin samantien kurkistamaan makuuhuoneen ja jouduin muutaman hetken nojailemaan karmeihin ja hengittelemään ovenraossa. Yksi peitto. No, ei kai muu auta kuin koko latinki kerralla haltuun.

Nyt neljä yötä ihanasti saman peiton alla uinuneena istun tässä ja ihmettelen. Kuinka monta asiaa minussa onkaan saattanut muuttua ilman, että olen itse edes kerennyt huomaamaan? Kuinka herkästi sitä rullaakaan vanhojen olemustensa siivittämänä? Tätä minä olen ja näin minä toimin. Näinkö?

Tänään löysin itseni ihastelemasta mekkoa luonnollisten värien paletissa. Teille jotka ette garderoobiani niin kovin läheltä tunne, olen ennemminkin neon sateenkaarihenkinen tapaus, tai näin luulin olevani. Jos käsitykseni ja mieltymykseni niin henkilökohtaiseen tilaan kuin väripalettiin ovat kurvanneet kolme neljäsosa mutkaa huomaamattani, niin mitä kaikkea siellä mutkan päässä odottaakaan? Ei nyt kannata aivan valtavasti innostua tästä väriskaalan shiftaamisesta kuitenkaan. Ostin tänään pastellisateenkaaren sävyissä batiikkivärjätyn mekon. Ihan rauhaksiin vaan jonotusnumerolla sinne khaki paraatiin …

Olkoon niin että tässä ollaan tutustumiskierroksella uudenlaisen nukkumajärjestelyn ja aamiaisrytmin kanssa, tuntuu siltä että tämä paikka kartalla on energioiltaan juuri oikea sen sisäisen muutoksen kuuntelemiseen ja toteuttamiseen joka jo tovin on korvaani kuiskinut. Tämän pienen riisipeltojen ympäröimän kylän tuntu on kaunis ja pehmeä. Ilma on juuri sopivan tahmea asettaman kysymyksen; haluatko vinkaista pienistä vai pyöräyttää harteita ja huokaista?

Kaiken tämän muutoksen keskellä yksi on vakaa. Minulla on nälkä, nyt siis syön. Ensi kertaan ihanaiset!